Vahvat ja kiiltävät hiukset ruokavaliolla – näitä ruoka-aineita ja vitamiineja hiuksesi rakastaa

Onko riesanasi hiustenlähtö? Hauraat, ohuet, katkeilevat ja kiillottomat hiukset? Onko tavoitteenasi hiusten kasvatus pitkiksi, mutta hiukset tuntuvat katkeilevan sitä mukaa kun saat kasvatettua niitä? Kukapa meistä ei haluaisi vahvoja, kiiltäviä ja hyvinvoivia hiuksia!

Hiusten huono kunto tai ohuet hiukset voi johtua monista seikoista. Voi olla, että hoidat niitä vääränlaisilla tuotteilla tai kehossasi saattaa olla jokin puutostila, joka aiheuttaa esimerkiksi hiustenlähtöä. Tietyt sairaudet ja niinkin yksinkertainen asia kuin stressi tai nopea laihtuminen aiheuttavat myös hiusten haurastumista ja joillakin naisilla myös esimerkiksi synnytysen jälkeen imetys aiheuttaa hiustenlähtöä, jolloin lopputuloksena voi olla hauraat, ohuet hiukset. Myös talipunkki on ikävä seuralainen, jonka lopputuloksena voi olla äkillinen ja raju hiustenlähtö. Jos epäilet hiustenlähdön aiheuttajaksi jotain sairautta, niin ole ehdottomasti aina yhteydessä lääkäriin.

Hiuskuontalosi kuntoa voit parantaa käyttämällä oikeanlaisia hiustenhoitotuotteita, mutta ulkoinen hoito ei valitettavasti ihan riitä. Ihminen on ulkoisesti sitä, mitä hän on sisältään, eli niin ihon, hiusten kuin kynsienkin kuntoon vaikuttaa olennaisesti se, kuinka keho voi sisäisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että parasta, mitä voit hiuksillesi tehdä, on ensinnäkin huolehtia monipuolisesta ravinnosta ja suosia muutenkin terveellisiä elämäntapoja (kyllä, se on näin yksinkertaista). Voit saada niillä aivan fantastisia tuloksia aikaan!

Myös hiuksesi tarvitsevat vitamiineja

Ihminen tarvitsee sopivan määrän vitamiineja ja hivenaineita voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin. Monipuolisesta ja kasvispainotteisesta ravinnosta kehon vitamiinivarastot pitäisikin tulla varsin mukavasti täyteen ihan luonnostaan. Asiassa on vain yksi mutta – nykypäivänä valitettavan monella päivittäisenä tai viikottaisena seuralaisena on stressi, mikä voi aiheuttaa sen, että vitamiinien imeytyminen ei tapahdu optimaalisesti. Lisäksi monilla meistä on elämässä tilanteita, jolloin monipuolisen ravinnon saanti joka päivä saattaa olla haastavaa.

Hiuksesi kuitenkin rakastavat tiettyjä vitamiineja ja hivenaineita, ja jos näistä vitamiineista on puutosta kehossasi, voi hiustesi heikko kunto johtua siitä. Hiusten kasvu vaatii siis myös vitamiineja ja hivenaineita.

Vitamiinit purkista vai ravinnosta?

Moni meistä käyttää tälläkin hetkellä erilaisia ravintolisiä ja vitamiineja. Kaikista parasta yleisen terveyden kannalta olisi tietysti se, että saisimme ravinnosta kaiken tarvittavan, mutta joskus itse kullakin elämänvaihe voi olla sellainen, että jokaisen aterian monipuolisuutta on haastavaa taata. Ja se on täysin ok! Tällaisissa tilanteissa voi olla tarpeellista ottaa kehiin muutama vitamiinivalmiste.

Tähän artikkeliin kokosimme parhaat ruoka-aineet, vitamiinit ja hivenaineet nimenomaan hiusten kuntoa ajatellen. Näitä vinkkejä käyttämällä saat upeat, vahvat ja kiiltävät hiukset!

Hiuksille tärkeät ruoka-aineet, vitamiinit ja hivenaineet:

Proteiini

Jotta osaat antaa kutreillesi sitä, mitä ne kaipaavat, on hyvä ensiksi miettiä, mistä hiukset itse asiassa koostuvat. Hiuksesi koostuvat pääasiassa proteiinista, joten proteiinitankkaus saattaa olla tarpeen! Ihminen ei tarvitse proteiinia ylettömiä määriä, mutta riittävästi sitä on saatava ihan yleisen terveydenkin kannalta. Jos kehosi ei saa tarpeeksi protskua, näkyy se väistämättä myös hiuksissasi: hiuksistasi tulee kuivat, katkeilevat ja heikot. Vähäproteiininen dieetti voi aiheuttaa jopa hiustenlähtöä!

Näin saat proteiinia: Syö riittävästi hyviä proteiininlähteitä, kuten kanaa, kalkkunaa, kananmunia, kalaa ja maitotuotteita.

Omega-3

Omega-3-rasvahapot ravitsevat kehoa monin tavoin ja ne ovat erittäin tärkeitä myös hiuksille. Omega-3 tukee hiusten paksuuntumista ja lisää niiden kiiltoa sekä vähentävät kehon hiljaista tulehdusta, joka voi olla hiustenlähdön aiheuttaja.

Näin saat omega-3-rasvahappoja: Valitse ruokavalioosi säännöllisesti jotain seuraavista: lohi, tonnikala, kananmunat, saksanpähkinät, pellavan- ja chiansiemenet ja kalaöljy. Saatavilla on myös paljon erilaisia hyvänmakuisia omega-3-valmisteita – kaukana on ne ajat kun yököttävän makuinen kalanmaksaöljy oli ainoa vaihtoehto omega-3:n tankkaukseen!

Jos haluat napata omega-3:sta purkista, suosittelemme todellisellä lämmöllä Puhdistamon Super Omega-3-valmistetta, joka on puhtain mahdollinen omega-3:n lähde.

A-vitamiini

Tiesitkö, että kehosi solut uusiutuvat joka hetki? Jokainen kehosi solu myös tarvitsee A-vitamiinia kasvaakseen ja toimiakseen optimaalisesti, eikä kasvavan hiuksen ja hiusjuuren solut ole tähän siis poikkeus. A-vitamiini edistää myös limakalvojen ja talirauhasten toimintaa, mikä taas saa aikaan normaalin talinerityksen hiuspohjassasi. Talineritys liittyy hiusten kasvuun sillä tavalla, että hiuspohjan luonnollinen talin- ja rasvan eritys pitävät hiuspohjan ihon kosteutettuna ja sitä kautta hiukset hyvinvoivina. Ole kuitenkin tarkkana A-vitamiiniannoksen kanssa, sillä kyseessä on rasvaliukoinen vitamiini. Se tarkoittaa sitä, että ylimääräinen kehoon tuleva A-vitamiini varastoituu kehoon eikä poistu aineenvaihdunnan mukana pois. Liiallinen A-vitamiini siis rasittaa kehoa.

Näin saat A-vitamiinia: Lisää ruokavalioosi porkkanaa, melonia, bataattia tai tummanvihreitä salaatteja. Allekirjoittanut itse syö paljon porkkanaa ja sillä pitää A-vitskutasot kohdillaan!

Jos haluat laadukkaan A-vitamiinivalmisteen, suosittelemme Bioteekin Super A-vitamiinivalmistetta.

Rauta

Rauta on mineraali, jota kehomme tarvitsee riittävästi voidakseen hyvin ja ollaksemme energisiä. Ja energiaa se antaa myös hiuksillesi – jos kärsit raudanpuutteesta, hyvin todennäköisesti kärsit myös hiustenlähdöstä. Raudan puute aiheuttaa lisäksi anemiaa, joka puolestaan voi vaikuttaa hiusten kasvuun hidastavasti ja voi aiheuttaa hiusten tippumista.

Rauta myös auttaa veren punasoluja kuljettamaan happea, mikä tekee siitä elintärkeän mineraalin ihan kaikille kehon toiminnoille – myös hiusten kasvulle.

Näin saat rautaa: Eläinperäisistä tuotteista, kuten punaisesta lihasta, kanasta, simpukoista ja kalasta saat hyvin rautaa. Jos olet kasvissyöjä tai vegaani, niin rautaa saat myös Kippari-Kallen suosikista eli pinaatista, sekä linsseistä, parsakaalista, kaalista, mustapavuista ja salaatista. Saattaa olla myös fiksua napata rautaa lisäravinteena, jos sinun on haastavaa saada rautaa muuten (erityisesti silloin, jos olet vege tai vegaani).

Esimerkiksi Nordair Rautasuihke on hyvin imeytyvä, kivan makuinen rautavalmiste, joka sopii myös vegaanille.

C-vitamiini

Kaikille tuttu C-vitamiini on raudan hyvä kaveri, sillä C-vitamiini varmistaa raudan imeytymisen, eli jos huolehdit rautasi saannista, on tärkeää miettiä myös sitä, mistä saat C-vitamiinisi. C-vitamiini on lisäksi tärkeä hiusten yhden rakenneaineen eli kollageenin muodostumiselle.

Ehkä kaikista tärkeimpänä huomiona vielä se, että C-vitamiini on antioksidantti, joka suojaa soluja vaurioittavalta vapaiden radikaalien aiheuttamalta hapettumisstressiltä. Älä säikähdä lausehirviötä – se tarkoittaa vain sitä, että ympäristöstä tulevat ulkoiset pahantekijät (kuten vaikkapa tupakansavu ja säteily) sekä kehon sisäiset tekijät (kuten stressi) aiheuttavat kehossa monenlaisia ikäviä juttuja, kuten rasvahappojen hapettumista ja solukalvojen vaurioitumista. Vapaat radikaalit aiheuttavat siis myös hiusten kasvua estävää hapettumisstressiä. Antioksidantit taas ovat parhaita sotureita vapaita radikaaleja vastaan ja niitä tulisikin saada ravinnosta runsaasti.

Näin saat C-vitamiinia: Monista ihanista hedelmistä, kuten appelsiini, sitruuna, mansikka, kiiwi ja greippi. Lisäksi parsakaalista, paprikasta, pinaatista, kukkakaalista sekä persiljasta saat oivan annoksen C-vitamiinia.

Jos olet huolissasi C-vitamiinin saannistasi, voit ottaa mukaan myös C-vitamiinilisän. Suosittelemme Puhdistamon Luomu Super C-vitamiinivalmistetta, joka on valmistettu luonnollisesti C-vitamiinipitoisesta amlamarjasta.

Sinkki

Hiustenlähtö on sinkin puutoksen yksi yleisistä oireista ja sinkillä onkin tärkeä rooli hiusten kasvussa ja korjauksessa. Sinkki vaikuttaa solujen uudistumiseen, hormonitasapainoon ja vitamiinien imeytymiseen, joten ihan pikkutekijästä ei ole kyse! Teet suuren palveluksen hiuksillesi jos huolehdit sinkin saannistasi.

Näin saat sinkkiä: Ota ruokavalioosi jotain seuraavista: vehnänalkioita, ostereita, katkarapuja, kananmunia, pinaattia, naudanlihaa, kurpitsansiemeniä ja linssejä. Myös sinkistä on hyvin saatavilla erilaisia lisäravinteita, eli jos epäilet saavasi liian vähän sinkkiä, suosittelemme harkitsemaan jotain valmistetta muun ruokavalion tueksi.

Suosittelemme todellisella lämmöllä Puhdistamon Tripla Sinkki -valmistetta, joka on markkinoiden laadukkain sinkkivalmiste.

B-ryhmän vitamiinit

Monet B-ryhmän vitamiinit, kuten B7-vitamiini (bioteeni), B5-vitamiini (pantoteenihappo) ja B12-vitamiini vaikuttavat hyvin olennaisesti hiusten hyvinvointiin. B-vitamiinit auttavat muun muassa kuljettamaan happea ja ravinteita päänahkaan, mikä taas edistää hiusten kasvua. Veget ja vegaanit huomio! B12-vitamiinia saa vain eläinkunnan tuotteista, eli suosittelemme lämmöllä ottamaan mukaan laadukkaan B12-vitamiinin ihan jo yleisen terveyden kannalta.

Näin saat B7-vitamiinia eli biotiinia: Lisää lautasellesi manteleita tai pähkinöitä, kananmunaa (keltuainen), vihreitä herneitä, maitoa ja maitotuotteita, kalaa tai linssejä. Jos kaipaat biotiinia lisäravinteena, suosittelemme Arctic Puren Biotiini-valmistetta.

Näin saat B5-vitamiinia eli pantoteenihappoa: Pantoteenihappoa on kaikissa kasvikunnan tuotteissa, lihassa, hiivassa ja bakteereissa – toisin sanoen kaikkialla, joissa on eläviä soluja. Lisäksi kananmuna, maito, vihannekset, palkokasvit ja täysvilja ovat hyviä B5-vitamiinin lähteitä.

Näin saat B12-vitamiinia: Eläinperäisistä tuotteista, kuten lihasta, kalasta, maksasta ja maidosta. Suosittelemme Bioteekin Super B12-vitamiinivalmistetta.

E-vitamiini

Muistatko vielä, mitä kerroimme aiemmin C-vitamiinista? E-vitamiinikin on C-vitamiinin tavoin antioksidantti, ja sillä on monia suotuisia vaikutuksia kehoomme sen soluja suojaavan vaikutuksen vuoksi. E-vitamiini lisäksi tukee päänahan verenkiertoa, mikä taas edesauttaa hiusten kasvua.

Näin saat E-vitamiinia: Manteleista, auringonkukansiemenistä, pinaatista ja avokadosta.

Muutama näppärä vinkki hiusten kunnon ylläpitämiseen

Kuten alussa kerroimme, hiusten hoito lähtee aina sisältä, mutta tärkeää on myös kiinnittää huomiota hiusten ulkoiseen hoitoon. On harmi, jos saat kasvatettua upeaa, vahvaa ja kiiltävää hiusta, mutta vääränlaisella ulkoisella hoidolla (tai hoidon puutteella) vaivalla kasvattamasi hiukset menevät huonoon kuntoon. Siksi kokosimme sinulle vielä tähän loppuun muutaman täsmävinkkimme, joilla parannat hiustesi kuntoa ja ylläpidät uusien kasvavien hiustesi upeaa vahvuutta ja kiiltoa:

Vinkkejä hiusten hoitoon:

  • Vältä kuumien laitteiden, kuten hiustenkuivaajan ja kihartimen käyttöä. Kuumuus kuivattaa hiuksesi alta aikayksikön, etenkin jos et käytä lämpösuojaa.
  • Suosittelemme välttämään kemikaalituotteiden käyttöä (hiusvärit, permanentit ja vaalennusaineet)
  • Suojaa hiuksesi ja päänahkasi auringolta päähineellä tai huivilla
  • Älä harjaa hiuksiasi kovakouraisesti tai niiden ollessa märät -märkä hius venyy ja harjatessa ne näin ollen katkeilevat ja haurastuvat helposti
  • Juo aina tarpeeksi vettä. Vesi pitää koko kehosi nesteytettynä, niin myös hiuksesi
  • Pese hiuksesi ja päänahkasi hyvin, mutta vältä kuitenkin jokapäiväistä pesua. Hiuksiin kuuluu kertyä luonnollisia öljyjä, jotka pitävät hiuksesi terveenä ja kiiltävänä
  • Tee oma hiusnaamio kotona: Voit käyttää raaka-aineina esimerkiksi kananmunaa, avokadoa ja omenaviinietikkaa ja jotain hoitavaa öljyä: Kookosöljy ja risiiniöljy ovat parhaita hiusöljyjä, sillä ne ravitsevat ja auttavat hiuksiasi kasvamaan terveempinä. Tässä artikkelissa jaoimme meidän mielestämme 3 parasta DIY-hiusnaamiota, joihin löydät ainekset suoraan keittiösi kaapeista tai ruokakaupasta, lue artikkeli täältä: Hoida hiuksesi kuntoon kotikonstein! 3 parasta DIY-hiusnaamiota